Vaivannäkö tuo onnen!

Kun aboriginaalien elämästä katosi vaivannäkö

Työskennellessäni aiemmin Helsingin yliopistolla tutkijana ja opettajana, osallistuin Luther-tutkimuksen maailmankonferenssiin eteläiseen Brasiliaan. Kyseiseltä reissulta yksi mieleenpainuvimmista asioista oli eräs lyhyt esitelmä aboriginaalien tilanteesta Australiassa. Erityisesti silloin oli pinnalla joidenkin aboriginaaliyhteisöjen äärimmäisen huono tila, jota leimasi vakava väkivalta ja isot päihdeongelmat.

Ongelmien taustalla oli mm. luonnollisesti jo vuosisatoja jatkunut aboriginaalien huono kohtelu siirtolaisten myötä. Australialainen tutkija esitti tämän hyvin tunnetun riiston ja kaltoinkohtelun lisäksi myös yhden mielenkiintoisen näkökulman aboriginaaliyhteisöjen alennustilaan. Aboriginaalien kulttuuri oli nimittäin rakentunut kymmenien vuosituhansien aikana veden etsimiselle.

Tuo kulttuuri kuitenkin muuttui siirtolaisten myötä vähitellen. Siirtolaisten tullessa aboriginaalien kulttuurit joutuivat kohtaamaan sorron lisäksi myös uusia ilmiöitä, kuten helpomman ruoan ja päihteiden saavutettavuuden. Vettä ei enää tarvinnutkaan etsiä entiseen tapaan, eikä elämää mukauttaa sen mukaiseksi. Elämältä oli ainakin osittain kadonnut tarkoitus.

Pitäisikö ongelmia etsiä?

Näyttää myös siltä, että jatkuvasti helpottuva elämä on tuonut myös muihin kulttuureihin samoja ongelmia kuin aboriginaaleille, vaikka muutos ei olekaan ollut yhtä radikaali. Esimerkiksi perinteisissä länsimaalaisissa kulttuureissa elämän helpottuminen, tieteen ja teknologisten innovaatioiden kehittyminen, kaloripitoisen ruoan yltäkylläisyys jne. ovat tuoneet samanlaisia merkityksettömyyteen liittyviä haasteita.

Esimerkiksi me suomalaiset ja etenkin keskiluokkaiset ja sitä paremmin toimeentulevat suomalaiset elämme sellaisessa rikkauden ja yltäkylläisyyden maailmassa, josta esivanhempamme tuskin osasivat millään tavoin unelmoida edes 150 vuotta sitten. Samaan aikaan maailman onnellisin maa kärsii yksinäisyyden, liikkumattomuuden, liikalihavuuden, päihteiden ja huumeiden, mielenterveysongelmien, syrjäytymisen, suhteellisen köyhyyden jne. kierteestä. Onkin vaikeaa tai lähes mahdotonta sanoa, olivatko asiat ennen paremmin vai huonommin.

Jos nyt ei kuitenkaan ajan kelloa haluta kääntää taaksepäin, pitäisikö elämää helpottamisen sijaan sitten vaikeuttaa. En usko, että se on ensinnäkään mahdollista tai realistisista. Ihmisluonto on sellainen, että se ei useinkaan halua luopua saavutetuista eduista.

Toki meillä on yhteiskunnassa niitä yksilöitä, jotka kaipaavat yksinkertaisempaa elämää. Vapaassa yhteiskunnassa sekin on onneksi mahdollista. Arjen helppouksien sijaan jotkut kaipaavat jotain muuta. Joillain elämän yksinkertaistamisen taustalla saattaa olla myös vakaumuksellisia syitä – esimerkiksi halu säästää maapallon varoja.

Toiseksi mielestäni vaatimus vaatimattomampaan elämään ei olisi järkevää. Ennemmin katsoisin tulevaisuuteen kuin menneisyyteen. Miten esimerkiksi nykyisessä runsasärsykkeisessä ja -kalorisessa yhteiskunnassa voitaisiin päästä parempaan tasapainoon menettämättä esimerkiksi teknologian tuomia mukavuuksia ja edistysaskeleita? Mielestäni tämä on paljon parempi kysymys kuin se, miten kääntää kelloa taaksepäin. Ihmiskunnan edistysaskeleille on usein olemassa aito tarve.

Kolmanneksi mielestäni vaatimattomamman elämän vaatimukseen voi liittyä eettisiä ongelmia. Länsimaisessa kulttuurissa on perinteisesti arvostettu yksilönvapautta ja kohtalaisen vapaata markkinataloutta. Jos yhteiskunnallisella tasolla alettaisiin ihmisiltä vaatia vaatimattomampaa elämää jopa lainsäädännön tasolla, johtaisi se helposti yhteiskunnalliseen vankilaan ja totalitarismiin. Samalla myös todennäköisesti talouskasvu tyrehtyisi ja ihmiset alkaisivat köyhtyä.

Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta, että pehmeämmillä metodeilla vaikutettaisiin ihmisten valintoihin ja käyttäytymiseen. Itse asiassa pehmeät metodit ovat oikein ja viisaasti valjastettuna erittäin hyvä keino parantaa maailmaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi haitallisten asioiden lisäverottamista (mm. alkoholi ja tupakka) sekä taloudellisesti hyvien asioiden tukemista (esimerkiksi liikuntaharrastusmahdollisuuden mahdollistaminen myös pientuloisten perheiden lapsille ja nuorille).

Näin ollen ongelmia ei kannattaisi varsinaisesti etsimällä etsiä tai tavoitella, jotta pääsisimme johonkin sellaiseen menneeseen "paratiisiin", jota koskaan ei ollutkaan. Ennemmin tulisi yksilö- ja yhteisötasolla pohtia, miten ihmisten elämää saadaan laadukkaammaksi siten, että modernin maailman mukavuudet eivät toimi sen esteenä, vaan mahdollistajana. Esimerkiksi teknologia on jo nyt hyödyntänyt runsaasti omaa kilpaurheiluharjoitteluani. Minun on mahdollista esimerkiksi videoida omaa suoritustekniikkaa ja vaikkapa ottaa tarvittaessa tarkkoja mittauksia kehon stressi- ja palautumistasosta.

Lisäksi teknologia on mahdollistanut myös nopeamman oppimisen ja opiskelun. Voin esimerkiksi kävelylenkeillä kuunnella äänikirjoja. En näekään mitään estettä sille, etteikö teknologia tule ja se voi jatkossakin tarjota myös terveyttä ja elämän merkityksellisyyttä lisääviä asioita. Samoin kuin raha ja yltäkylläisyys myös teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Vaivannäköä jatkuvasti kehittyvässä maailmassa

Voimme toki yrittää vaikuttaa parempaan maailmaan yhteiskunnallisella tasolla oman aktiivisuuden kautta – etenkin, kun elämme demokraattisessa ja ei-totalitaristisessa yhteiskunnassa. Sen tien merkitystä ei kannata väheksyä. Voimme esimerkiksi äänestää tämän perusteella vaaleissa sopivia henkilöitä tai sitten pyrkiä lukemattomin muin tavoin tekemään pieni askel kerrallaan maailmasta parempaa.

Vaikka oma vaikutuksemme olisi kuin pisara meressä, on hyvä muistaa, että valtamerikin muodostuu pisaroista. Tällainen vaivannäkö yhteisen hyvän eteen tuo myös elämään sellaista merkitystä, jolle nykyajassa on mielestäni voimakas kaipuu. Nimenomaan pienet askeleet ja teot arjessa tässä suhteessa tuo jatkuvaa merkityksen ja onnen tunnetta omaan elämään. Aristoteles oli tässä suhteessa mielestäni erittäin oikeassa: tavat vaikuttavat siihen, millaisiksi ihmisiksi kasvamme ja kehitymme. Ja usein hyvien tapojen kehittäminen vaatii vaivannäköä.

Kaikkein konkreettisimmin voimmekin vaikuttaa omaan toimintaamme. Keskimääräisellä suomalaisella on uskomaton määrä mahdollisuuksia verrattuna aiempiin sukupolviin. Tällaista rikkautta ei kannata hukata. Vaikka onkin helppoa ajautua epäterveen ja merkityksettömän elämän kierteeseen, ei ole kuitenkaan mahdotonta pyrkiä tekemään elämästä pienin askelin parempaa.

Hyvän elämän vertauskuvana toimii hyvin esimerkiksi hyvin kokonaisvaltainen kehonrakennus ainakin (doping-aineista vapaassa) kilpailumuodossa. Siinä pelkästään kovalla treenillä ei pääse kovin pitkälle. Hyväksi kehonrakentajaksi tai fitnessurheilijaksi kehittyminen vaatii jatkuvaa hyvän tasapainon löytämistä arjessa, jossa työ, viisas ja kova harjoittelu, uni ja lepo, virkistäytyminen ja palautuminen, hengellisyyden varjelu, sosiaaliset suhteen, talous, mahdolliset muut harrastukset ja ravinto ovat terveessä ja kestävässä tasapainossa.

Pohjimmiltaan hyvä kehonrakennus ja hyvä elämä ovat siis tasapainoisen ja mielekkään elämän tavoittelemista arjen pienten ja hyvien askelten kautta. Niiden eteen kannattaa nähdä vaivaa – ennemmin kuin hukkua pelkkään helppouden ja nautinnon valtamereen.

Loppusanat aborginaaleista

Lopuksi vielä sananen aboriginaaleista. Kaikissa tarinoissa on usein myös toinen puolensa. Kaikki länsimaalaiset siirtolaiset eivät nimittäin sortaneet aboriginaaleja. Australialainen tutkija kertoi Brasilian konferenssissa, kuinka saksalaiset luterilaiset lähetystyöntekijät olivat lähestyneet aboriginaaleja heidän kieliään ja kulttuurejaan opetellen. He myös ajoittain kritisoivat brittiläisten imperialistisia tavoitteita Australiassa.

Samanlainen kunnioittavampi lähetystyön kehityskulku tapahtui esimerkiksi suomalaisten luterilaisten toimesta Namibiassa, jossa suomalaiset luterilaiset lähetystyöntekijät nauttivat Martti Ahtisaaren lisäksi suurta arvostusta. Myös meillä sekä koko Euroopassa kulttuuri, kirjakieli ja tiede kehittyivät hyvin pitkälle kirkon ansiosta useiden satojen ja jopa tuhansien vuosien aikana. Kirkon ja kristittyjen tekemiä rikkomuksia ei pidä toki vähätellä, mutta samalla on hyvä muistaa myös hyvät puolet.

Ps. Brasilian konferenssissa tapasin myös erittäin mukavan ja suomalaisille tutun Namibian piispan Tomas Shivuten. Siinä oli ympäri maailmaa tulleilla konferenssivierailla ihmettelemistä, kun Suomessa opiskellut Tomas jutteli kanssani erittäin sujuvalla suomella.