Toteutuvatko haaveet?

Suurin osa ihmisistä todennäköisesti haaveilee tulevaisuudesta ainakin jossain vaiheessa. No, joka tapauksessa ainakin minä teen niin ja vielä hyvin usein. Harvemmin ehkä kuitenkaan pysähdytään pohtimaan sitä, onko haaveilu mielekästä. Onko se vain tuulen perään haihattelua? Vai voisiko se sittenkin olla elämää muuttava voima?

Jos katson elämääni taakse päin, voin todeta, että osa haaveista on toteutunut ja osa ei. Esimerkiksi teini-ikäisenä kilpauimarina haaveilin Olympia-voitosta. Tein myös paljon työtä sen eteen altaassa ja altaan ulkopuolella. Haave ei luonnollisestikaan toteutunut. Ikäluokassa ylsin kyllä kansalliseen kärkeen, mutta siitä on vielä jäätävän iso hyppäys kansainvälisen tason terävimpään kärkeen.

Jälkikäteen ajateltuna tämän haaveen toteutumatta jättäminen ei harmittanut. Ennemmin olen ajatellut, että ehkä ihan hyväkin niin. Nimittäin kilpauinnin kaltaisessa lajissa kansainväliselle huipuille pääseminen ja siellä pysyminen vaatii paljon uhrauksia ja suunnatonta panostusta lajiin. Se osaltaan taas johtaa siihen, että tuo aika ja resurssit ovat jostain muusta elämässä pois.

Kilpauinnin tavoin minulla on ollut myöhemmin elämässä myös monia muita vastaavia haaveita, jotka eivät ole toteutuneet. Esimerkiksi suuntasin tutkijanuralle yhdessä vaiheessa elämääni. Tämän haaveen halusin kuitenkin lopettaa monesta eri syystä tohtoriksi väittelyn jälkeen. Joskus siis käy niinkin, että haaveet ja haaveiden kohteet muuttuvat matkan varrella.

Vaikka korkeat tavoitteet ja haaveet kilpauinnin ja akateemisen uran välillä kariutuivat, ei se ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että minun olisi pitänyt hylätä mielenkiintoni niihin. Olen esimerkiksi tehnyt ajoittain tiedettä ja tieteellisiä julkaisuja lähinnä omaksi iloksi ja harrastukseksi. Samalla tavoin myös kilpauinnin omaisen harjoittelun olen soveltanut tällä hetkellä tukemaan kehonrakennustavoitteitani.

Pointtini onkin omien kokemusteni perusteella se, että vaikka haaveet eivät toteutuisi, se ei ole aina suinkaan huono asia. Toteutumattomat haaveet ja niihin päämäärätietoisesti pyrkiminen voivat tuoda nimittäin yllättäviä oppimisen oivalluksia, taitoja ja sisältöä elämään. Olen esimerkiksi onnistunut juurikin rakentavalla tavalla integroimaan mm. akateemisuuden ja kilpauinnin omaan elämään palvelemaan muita päämääriä ja haaveita. Siten haaveista on ollut suunnaton hyöty, vaikka ne eivät alkuperäisessä muodossaan toteutuneet.

Oikeastaan usein käykin niin, että jokin haaveena alkanut asia muuttaa matkan varrella muotoaan. Meillä voi esimerkiksi olla hieman epämääräinen käsitys siitä, millaista olisi oma unelmaelämä. Kun se sitten lopulta tuon haaveen saavuttaa, se näyttääkin ja tuntuu hyvin erilaiselta kuin alun perin kuvitteli.

Kuinka muuten asia voisikaan olla? Haaveen nimittäin ilmestyessä ensimmäisen kerran mieleemme meillä on hyvin epämääräinen ja karkean resoluution näkökulma siihen. Vuosien jälkeen, kun haave esimerkiksi oman kovan työn myötä toteutuu, on näkökulma väistämättä tarkentunut. Samalla on käynyt myös niin, että olemme ihmisinä muuttuneet vuosien varrella mm. kokemustemme ja oppimisemme myötä.

Joskus minullekin on käynyt jopa niinkin, että jälkikäteen on ollut todella helpottunutta huomata jonkin toteutumattoman haaveen jääneen kokonaan omasta elämästä pois. Kaikki haaveet eivät todellakaan ole järkeviä tai tavoittelemisen arvoisia. Esimerkiksi lottovoiton saaminen ei todennäköisesti poista kaikkia elämän ongelmia – se voi jopa tuoda mukanaan sellaisia ongelmia, joita ei osannut ennakoida (mm. erilaiset rahan kerjääjät). Aina emme nimittäin halua sitä, mikä olisi meille hyväksi.

Siltikään haaveilua ei kannata tukahduttaa, vaan pyrkiä jalostamaan se elämää muuttavaksi voimaksi.