Suomi taas (urheilussa) maailmankartalle?

Suomella takanaan loistava menneisyys?

Suomella on kunniakkaat perinteet urheilussa. Suomi on ainakin vielä suhteellisen äskettäin ollut kaikkein menestynein maa Olympia-kisoissa, jos menestys suhteutetaan kansakunnan kokoon.

Suomalaiset myös suhtautuvat kilpaurheiluun intohimoisesti. Kilpaurheilu onkin suomalaisessa eetoksessa ikään kuin yksi perushyveemme eli sisun ilmentymä. Tällaiselle mentaliteetille voi hakea monia selityksiä aina sotaisasta historiastamme (mm. altavastaajana) tai sitten ankarista luonnonolosuhteista. Joka tapauksessa sisu ja urheilu sen ilmentymänä on yksi vahva näkökulma Suomeen ja suomalaisuuteen.

Tämä tausta huomioiden ei olekaan ihme, että ajoittain vaisu menestys Suomelle perinteisesti vahvoissa lajeissa (mm. talviurheilu, keihään heitto, kestävyysjuoksu jne.) on herättänyt huolta. Moni haaveilee niistä loiston ja suuruuden päivistä, kun Suomi on dominoinut ja mm. juossut itsensä maailmankartalle. Mitä siis pitäisi tapahtua, jotta Suomi olisi taas poikkeuksellisen merkittävä urheilumaa? Sen ymmärtämiseksi on hyvä huomioida muutama taustatekijä.

Maailman valtava muutos

Suomen lisäksi myös maailma on muuttunut esimerkiksi 1920-luvun Suomelle kultaisista vuosista. Kilpailijamäärät ja mm. olympialaisiin osallistuvien maiden määrät ovat kasvaneet huimasti. Urheilusta on tullut paljon kansainvälisempää ja myös ammattimaisempaa. Samalla myös urheilulajien kirjo on monipuolistunut huimasti.

Suurista muutoksista huolimatta Suomessa edelleen arvostetaan meille ns. perinteisiä lajeja (mm. hiihto, jääkiekko, yleisurheilu ja mäkihyppy) erityisen paljon. Samaan aikaan on kuitenkin ehkä oltu sille sokeita, että Suomesta on vähitellen kasvanut suuri urheilumaa joissain meille uudemmissa lajeissa.

Hyvä esimerkki tästä on etenkin suomalainen fitnessurheilu. Suomen menestys lajissa on hämmentävää monesta syystä. Suomi on arvokilpailuissa (EM- ja MM-kilpailut) ollut absoluuttisesti tarkasteltuna (ei siis väkilukuun suhteutettuna) ollut joskus jopa kolmen menestyneimmän maan joukossa. Suomen kansainvälinen menestys on rakentunut hyvin paljon naisurheilijoiden varaan, joita on SFU:n kilpaurheilijoissa huomattavasti enemmän kuin miehiä.

Suomen menestys fitnessurheilussa on hämmentävää etenkin siksi, että Suomessa on yksi maailman vahvimmista – jollei vahvin – dopingkontrolli. Nimenomaan näissä keholajeissa doping-aineiden käytöllä on massiivinen merkitys mm. lihaskasvun kannalta. Erona melkein kaikkiin muihin maihin on se, että täällä Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) hoitaa testauksen. Monissa muissa maissa testaus on taas pienten lajiliittojen varassa. Valitettavasti näillä liitoilla ei kuitenkaan usein ole resursseja kunnon testaukseen. 

Tämä lisäksi huomioiden Suomen loistava menestys arvokilpailuissa on entistäkin poikkeuksellisempaa. Taustalla lienee ennen kaikkea Suomessa etenkin Ville Isolan toimesta kehittämä poikkeuksellinen koulutus- ja valmennussysteemi, jolle on tällä hetkellä myös runsaasti kansainvälistä kiinnostusta.

Fitnessin lisäksi myös muissa ns. uusissa lajeissa suomalaiset ovat ottaneet hienoja askeleita (mm. skeittaus edellisissä olympialaisissa). Suomalainen urheilukulttuuri on kuitenkin edelleen aika konservatiivista lajiarvostuksen suhteen, eikä esimerkiksi fitnessurheilijoille ole myönnetty tietääkseni kertaakaan valtionavustuksia lukuisista menestyneistä urheilijoista huolimatta.

Fitnessurheilu myös poikkeaa monista lajeista siinä, että sen "urheiluseurat" eli kisatiimit ovat usein samalla yritystoimintaa. Esimerkiksi oman kisatiimini pyrkimys Olympiakomitean tähtiseuraksi kaatui aikanaan siihen, että Olympiakomitea ei tunnistanut yrityspohjalta toimivaa fitnesstiimiä urheiluseuraksi, jotka ovat usein rekisteröityjä yhdistyksiä. 

Uskon kuitenkin, että aika tulee muuttamaan tätä tilannetta. Urheilu ja liikunta kaupallistuvat koko ajan, mikä todennäköisesti tai ainakin mahdollisesti tulee vähentämään mm. talkootyölle rakentuneen perinteisen urheiluseuratyön merkitystä. Tulevaisuudessa voikin olla niin, että myös perinteiset urheiluseurat ottavat mallia fitnessurheilussa suositusta yritystoiminnasta mm. siksi, että se vähentää monesti turhaa byrokratiaa (esim. erilaiset kokoukset). Toki toinenkin kehityslinja on mahdollista etenkin, kun etenkin koronavuosien jälkeen monella ihmisellä on yhteisöllisyyden kaipuu, jota mm. perinteinen urheiluseuratoiminta talkoineen lievittää. 

Mikä lääkkeeksi?

Kaikki edellä mainittu huomioiden minulla olisi pari ideaa siitä, miten suomalainen urheilu voisi tulla nykyistä näkyvämmäksi ja menestyksekkäämmäksi myös globaalisti:

Ensinnäkin Suomi on väkiluvultaan pieni maa. Yksi taloudellisen menestyksemme salaisuus on ollut hyvinvointiyhteiskunta, joka mm. takaa köyhimmillekin koulutuksen. Samalla kun myös vähävaraisten tukeminen mm. koulutuksessa on eettisesti oikein, se on myös Suomelle kannattavaa. Tarvitsemme kaiken osaamispotentiaalin pienenä maana käyttöömme voidaksemme kilpailla yhä kansainvälistyvässä maailmassa. 

Sama pätee urheiluun. Jos haluamme Suomesta mahdollisimman menestyksekkään maan, meidän kannattaisi tukea entistä enemmän myös vähävaraisten nuorten urheilua. Yksi hyvä idea voisi olla se, että kaikkein vähävaraisimmille lapsille ja nuorille taattaisiin jonkinlaisella urheilusetelillä mahdollisuus ainakin yhteen vapaa-ajan urheiluharrastukseen. Näin pystyisimme valjastamaan mahdollisimman paljon potentiaalia myös huippurheiluun, jossa geeniperimällä on usein valtava merkitys menestyksen kannalta.

Tällä olisi todennäköisesti myös myönteinen vaikutus niin kansanterveyteen, maanpuolustukseen kuin taloudelliseen kasvuun. Suomen kaltaisessa maassa me ihmiset olemme se suurin resurssi, jonka varaan hyvinvointi edelleen rakentuu. Mitä enemmän yhteiskunnassamme kasvaa suorituskykyisiä ja vahvoja lapsia ja nuoria, sitä parempaan pystymme yhteiskunnan eri alueilla. Sitä vahvemmin pystymme myös puolustautumaan mm. ulkoisilta sotilaallisilta uhilta. Lapsiin ja nuoriin panostaminen on usein erinomainen investointi myös yhteiskunnalle.

Kaiken lisäksi urheilu on myös vahvasti yhteydessä mielen hyvinvointiin. Moni urheilulaji ehkäisee mm. masennusta ja voi jopa auttaa lievässä masennuksessa (mm. kuntonyrkkeily). Kaikille lapsille ja nuorille merkittävän ja mielekkään urheiluharrastuksen mahdollistaminen auttaisi todennäköisesti myös nuorten mielenterveyskriisissä, joka tällä hetkellä vaivaa maatamme. 

Urheiluun panostaminen voisi myös osaltaan ehkäistä päihdeongelmia, jotka ovat tämän maan isoimpia vitsauksia. Tuottaahan urheilu samansuuntaista mielihyvää kuin päihteet, mutta kestävällä ja terveellä tavalla. 

Toiseksi Suomessa urheilun virallisemmassa arvostuksessa (mm. urheilijoiden taloudellinen tukeminen) tulisi huomioida paremmin uudet ja nousevat lajit, joilla on laajaa kansanterveydellistä merkitystä. Paras esimerkki lienee fitnessurheilu. Laskentatavasta riippuen Suomessa on ainakin satoja tuhansia kuntosali- tai fitnessurheiluharrastajia. Lisäksi monissa pienissäkin kaupungeissa ja kylissä on vähintään yksi kuntosali, joten saliharrastus on Suomessa hyvin monen ulottuvilla maantieteestä riippumatta.

Saliharrastuksella taas on mittava vaikutus kansanterveyteen positiivisesti. Nimittäin lihasmassan ylläpito ja kasvatus tapahtuu parhaiten fitnessurheiluun kuuluvalla hypetrofisella kuntosaliharjoittelulla. Monissa tutkimuksissa taas nimenomaan riittävä lihasmassa on vahvasti yhteydessä moniin terveyshyötyihin. 

Esimerkiksi jatkuvasti ikääntyvässä Suomessa ikäihmisten yksi isoimpia syitä laitostumiseen on sarkopenia eli lihaskato, joka vie monen ikääntyvän toimintakyvyn ja haittaa monella tapaa terveyttä. Kaikkein paras lääke tämän ehkäisyyn olisi nimenomaan kuntosaliharjoittelu yhdistettynä hyvään ruokavalioon. Samalla kun pitkästä taloudellisesta alamäestä kärsivä Suomi kamppailee soteongelmien kanssa, olisi iso osa sotekustannuksista ehkäistävissä nimenomaan terveisiin elintapoihin ohjaamisella.

Kyse on myös yksilön hyvinvoinnista. Yksi iso syy sille, miksi harrastan niin aktiivisesti urheilua terveys huomioiden on myös oma intressi. Haluan mielelläni elää mahdollisimman pitkään mahdollisimman vahvana ja hyvinvoivana. Tällainen terve "itsekkyys" on myös muiden etu. Jos panostan omaan hyvinvointiini ja terveyteeni, olen yhteiskunnalle todennäköisemmin nettomaksaja kuin sen varoja kuluttava.

Samalla toivon mukaan hyvällä toimintakyvyllä myös säästän esimerkiksi läheiseni siltä, että heidän tarvitsisi huolehtia minun perääni. Siten terve "itsekkyys" onkin lopulta mielestäni yksi erinomainen lähimmäisen rakkauden muoto.

Ps. Joku voi nyt sanoa, että tällä kirjoituksella pelaan omaan pussiini fitnessmaailmassa hyvin syvällä olevana ihmisenä. Näin varmasti onkin, että meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän subjektiivinen näkökulma maailmaan. Toivoisin kuitenkin, että siitä huolimatta tekstini hyvyyttä tai huonoutta arvioitaisiin ennen kaikkea siinä esitettyjen argumenttien pohjalta. Kaikelle kriittisellekin palautteelle olen avoin. Sitä voi esim. lähettää Instagramissa minulle (@fitsisu).