Mitä on muskelikristillisyys?

Muskelikristillisyyden synty

Tämä blogi sai innoituksensa, kun ystäväni Samuli Sorjonen lähetti minulle Jani Kaaron kirjoituksen "Entä oletko kuullut muskelikristillisyydestä?" Kaaron ansiokkaasta artikkelista käy ilmi, että 1800-luvun lopulla, kun moderni kehonrakennus oli muotoutumassa, esiintyi mm. Briteissä ja Jenkeissä mielenkiintoinen ilmiö: muskelikristillisyys. Se oli vastavoima mm. miesten hintelöitymiselle ja seurakuntien naisistumiselle. Tämä ilmiö johtui ennen kaikkea siitä, että miesten aika meni yleensä vähän fyysistä työtä vaativissa toimistotyössä – naisilla taas oli enemmän aikaa seurakunnille.

1800-luvun lopun muskelikristillisyyden taustalla oli ajatus siitä, että mies on luontaisesti fyysisesti voimakkaampi sukupuoli ja tuo voima tulee jalostaa mahdollisimman pitkälle. Kehon myös uskottiin heijastavan sielun tilaa. Kristityn puhdas sielu näkyi ulospäin voimakkaana ja lihaksikkaana kehona.

Tuon aikaisen ihannekristityn miehen ominaisuuksiin kuului myös mm. ajatus siitä, että miehen tulee olla Kristuksen sotilas. Samoin hänellä tulee olla vahva yhteys animalistiseen ja seksuaaliseen puoleensa, minkä taas tuli johtaa mm. lukuisiin jälkeläisiin. Ihanne oli (tässäkin) suhteessa hyvin kaukana esimerkiksi katolisesta pappeudesta ja paljon lähempänä protestanttista (esim. luterilaista) ihannetta.

Muskelikristillisyys vaikutti myös merkittävällä tavalla modernin urheilun muotoutumiseen. Muskelikristityt mm. perustivat sellaiset jalkapalloseurat kuin Fullham FC, Mansester City ja Southamptonin jalkapalloklubi. Tarkoituksena oli edistää muskelikristillisyyden arvoja ja houkutella miehiä kirkon piiriin jalkapallo-otteluiden kautta. Myös saarnoissa käsiteltiin jalkapalloa ja urheilua.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että termi kehonrakennus on tiettävästi peräisin muskelikristityn eli Bostonin YMCA:n (Young Men´s Christian Association) voimisteluosaston johtajan Robert J. Robertsin suusta. Voisikin sanoa, että muskelikristillisyys oli yksi modernin kehonrakennuksen syntyyn vaikuttanut tekijä. Lisäksi muskelikristillisyys vaikutti merkittävällä tavalla myös mm. amerikkalaiseen jalkapalloon.

Muskelikristillisyys kuitenkin hiipui vähitellen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sen perintö jäi kuitenkin elämään jossain määrin mm. partiolaisliikkeessä. Suomessa liikkeen vaikutus on näkynyt mm. urheilun eteen paljon tehneen Lauri "Tahko" Pihkalan elämänurassa. Hänen mukaansa urheilu mm. valmisti maanpuolustamiseen.

Puhuttaessa muskelikristillisyyden historiasta on samalla hyvä muistaa, että varhaisimmat kehonrakentajat eivät olleet vain miehiä. Olen itsekin nähnyt kuvia naisista, jotka bodasivat jo 1900-luvun alussa. Etenkin 2000-luvulla on kuitenkin erityisen paljon lisääntynyt naisten kiinnostus voimaharjoittelua kohtaan, mikä näkyy siinäkin, että noin 95 prosenttia valmennettavistani on naisia.

Nykyinen politisoitunut muskelikristillisyys

Marko Maunula taas kuvaa artikkelissaan "Lihaksikkaan kristillisyyden paluu – steroidien muodossa" muskelikristillisyyden taustan lisäksi sitä, kuinka se tällä hetkellä Yhdysvalloissa on tehnyt paluun etenkin protestantteihin lukeutuvien evankelikaalien joukossa. Aate esiintyy siellä nykyisin hieman eri muodossa. Se on aiempaa enemmän politisoitunut liike, joka taistelee mm. hedonistista individualismia, monikulttuurisuutta, ”seksuaalisia perversioita” jne. vastaan. Myös demokraattisuus poliittisena liikkeenä nähdään evankelikaalien parissa ateismin ja trans-propagandan tyyssijana.

Jokainen Yhdysvaltojen tilannetta seurannut ei olekaan voinut olla huomaamatta, kuinka polarisoitunut ilmapiiri on tällä hetkellä. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että vahva polarisaatio on ollut jo pitkään osa yhdysvaltalaista eetosta. Sen juuret palautuvat vähintään 1800-luvulle ja mm. sisällissotaan asti.

Ero Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä

Puhuttaessa nykyisestä Yhdysvaltojen ilmapiiristä ja muskelikristillisyydestä, on samalla hyvä muistaa pitkän polarisaation lisäksi, sen uskonnollinen tausta. Yhdysvaltojen kristillisyys muotoutui hyvin pitkälle 1600- ja 1700-luvun vahvan muuttoliikkeen perustalle. Tuolloin elettiin Euroopassa puhdasoppisuutta korostavaa aikakautta, jolloin monet pakenivat uskonnollista sortoa Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen kristilliseksi ominaispiirteeksi muotoutuikin hyvin pirstaloitunut protestanttisuus, joka poikkesi monessa suhteessa Euroopan vanhemmista kirkkokunnista.

Yhdysvaltoihin pakeni ennen kaikkea Euroopan suurista kristillisistä suuntauksista poikkeavia pienempiä kristillisiä yhteisöjä. Tämä tausta huomioiden on hyvä huomata, että Yhdysvalloista tuli myöhemmin hyvin moninaisten kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen kotipaikka. Siksi ei ole myöskään yllättävää, että myös monet vaaralliset pienet kristilliset lahkot (mm. massiivisessa tulipalossa tuhoutunut pieni yhteisö eli Daavidin oksa) löytyvät Yhdysvalloista. 

Siten esimerkiksi Euroopan "vanhan" kristillisyyden (mm. ortodoksisuus, katolisuus, luterilaisuus ja anglikaanisuus) muoto on jo pitkään poikennut monella tapaa mm. Yhdysvaltojen evankelikaaleista, joita voisi kuvailla väljällä termillä vapaat kristilliset suuntaukset. Yhdysvalloissa kristillisyys on myös monessa suhteessa paljon politisoidumpi ilmiö kuin Euroopassa, jossa on viimeisen 250 vuoden aikana pyritty vähitellen tekemään ero valtion ja kirkon välille eri maissa.

Mitä muskelikristillisyydestä tulisi ajatella?

Maunulan artikkeli onnistuu mielestäni kuvaamaan varmasti yhtä puolta modernista muskelikristillisyydestä. Uskallan kuitenkin väittää, että se on nykyään paljon monipuolisempi liike kuin pelkästään hyvin republikaaniorientoitunut evankelisuus. Olen nimittäin havainnut, että myös Euroopassa ja Suomessa on nousussa etenkin nuorten miesten keskuudessa ajattelumalli, joka pyrkii luomaan jonkinlaista uutta maskuliinisuuden muotoa.

Tuo ajattelumalli saattaa ilmetä esimerkiksi voimaharjoittelun tai muun urheilun yhdistämisessä kristillisyyteen tai jonkinlaisena paluuna miehisiin hyveisiin, jollaisiksi mielletään mm. ahkeruus, kunnollisuus, luotettavuus jne. Aiheesta on uutisoinut mm. Yleisradio viime kesänä.

Veikkaan, että minutkin nähdään tällä hetkellä jonkinlaisena modernin muskelikristillisyyden edustajana. Ehkä olenkin jossain määrin osa isompaa kehityskulkua. Uskon nimittäin vahvasti, että tiedostimmepa sitä tai emme, ainakin suuri osa meistä mukailee jossain määrin globaaleja ja kansallisia megatrendejä.

Samaan hengenvetoon haluan painottaa, että en itse identifioidu kritiikittömästi mihinkään tiettyyn muskelikristillisyyden suuntaukseen (esimerkiksi Yhdysvaltojen evankelikaalisuuteen). Ennemmin kuljen tässäkin mieluummin omia polkujani ja suhtaudun hyvin avarakatseisesti sekä uteliaasti maailman eri ilmiöihin. Koska kristillisyys on etenkin pappeuden ja kehonkulttuuri fitnessvalmennustoimintani (sekä tuomariuden ja urheilijana elämisen) kautta hyvin keskeinen osa elämääni ja varmaan myös identiteettiäni, tunnen kuitenkin vetovoimaa sellaista elämänasennetta kohtaan, jossa kehon kehittäminen yhdistyy mielen jalostamiseen sekä hengellisyyteen rakentavalla tavalla.

Näen joka päivä esimerkiksi valmentajan (ja myös pastorin) työssäni sen, kuinka iso merkitys fyysisellä hyvinvoinnilla on myös psyykkiselle hyvinvoinnille ja toki myös toisinpäin. Uskon vahvasti siihen, että me ihmiset olemme moniulotteisia ja kiehtovia olentoja, jotka tarvitsevat niin ruumiin kuin hengen ravintoa.

Onko Raamattu fyysisyyttä väheksyvä?

Joku voi muskelikristillisyyteen liittyen kysyä, eikö Raamattu painota ennemmin henkeä kuin kehoa. Asia ei suinkaan ole näin yksioikoinen. 

Toisin kuin ehkä yleisesti kuvitellaan, Raamatusta löytyy useita kohtia, joissa ihaillaan modernin muskelikristillisyyden tavoin mm. miehistä vahvuutta sekä hyveellistä elämää. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi Tuomarien kirjassa seikkaileva Simson, jonka kunnian seppeleenä on melkeinpä yli-inhimilliset ja Jumalalta lahjaksi saadut voimat. Samoin esimerkiksi Psalmi 112 kokonaisuudessaan kuvaa hienolla tavalla hyveellisen ihmisen tietä.

Myös naiset saavat Raamatussa hyvinkin myönteisiä piirteitä. Ehkä parhain ja kirkkain esimerkki on Ester, joka viisaudellaan, kauneudellaan ja mielenlujuudellaan pelastaa oman kansansa lähes varmalta tuholta.

Lisäksi monet ylösnousemusta käsittelevät tekstit puhuvat nimenomaan jonkinlaisesta kehon uudelleen syntymästä. Kehoa myös pidetään Uudessa testamentissa Pyhän Hengen temppelinä.

Voisikin sanoa, että muskelikristillisyydelle voi kyllä hyvin löytää myös raamatullisen taustan. Raamatussa ei myöskään väheksytä fyysisyyttä tai kauneutta, kuten esimerkiksi Esterin tapaus osoittaa. Oikeastaan hyvin kielteiset näkökulmat fyysisyyteen ja seksuaalisuuteen (mm. gnostilaisuudessa tai hengelliseen väkivaltaan taipuvaisesta fundamentalismissa) ovat olleet kirkonkin historiassa niitä vaikutteita, jotka eivät varsinaisesti ole nousseet juutalaiskristillisestä perinteestä, vaan sen ulkopuolisista vaikutteista. 

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä, että tällä hetkellä monet ihmiset etsivät syvää merkityksellisyyttä elämäänsä. Myös erilaisten aatteiden ja uskomusten yhdistäminen kehollisuuteen on ollut jonkin aikaa trendikästä. Moderni muskelikristillisyys - jos sitä siksi haluaa kutsua - on yksi tämän laajemman kehityskulun ilmentymä tai paremmin sanottuna uudelleen tuleminen hieman erilaisessa muodossa. 

Pohjimmiltaan tässäkään laajemmassa trendissä ei ole mitään uutta. Nimittäin esimerkiksi kilpaurheilun historiaan tarkemmin perehtynyt tulee huomaamaan, että urheiluun eri muodossaan on jo tuhansien vuosien ajan yhdistetty erilaisia aatteita ja uskomuksia, joita olen käsitellyt mm. aiemmassa esseessäni. 

Yritys yhdistää fyysisyys, henkisyys ja/tai hengellisyys jonkinlaiseksi kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi tai filosofiaksi näyttääkin olevan ihmisyyteen kuuluva ominaispiirre. Nähdäkseni se voi kertoa esimerkiksi ihmisen tarpeesta hahmottaa usein kaoottiseltakin vaikuttavaa maailmaa jonkinlaisesta turvaa tuovasta rakenteesta käsin. Vaihtoehtoisesti se voi myös kertoa ihmisyyteen olennaisesti kuuluvasta merkityksellisyyden ja yhteyden kaipuusta.

Tällaiset teoretisoinnit voivat selittää osan tästä ilmiöstä, mutta se ei mielestäni tyhjenny niihin. Ennemminkin ihmisen oma kokemus lienee ainakin joskus myös se, että ihminen ei vain itse löydä syvää merkitystä antavaa elämäntapaansa, vaan ennemmin elämäntapa tai sen taustalla oleva olento (esim. Jumala) löytää ihmisen. 

Yksi tärkeä kysymys erilaisiin elämäntapoihin tai kokonaisvaltaisiin aatteisiin liittyen (mm. muskelikristillisyys) on myös se, palveleeko se ihmistä itseään ja myös laajemmin muita ihmisiä ja maailmaa. Vastaus tähän kysymykseen on nähdäkseni yksi sellainen tärkeä tekijä, joka määrittää sen, onko kyseessä terveellinen vai haitallinen uskomus tai näkökulma maailmaan.