Miksi sadut ovat totta?

Erilaiset totuudet

Sinulle lienee ehkä tuttuja sellaiset sadut kuin Pekka ja susi tai Kilpikonna ja skorpioni. Ovatko nämä tarinat mielestäsi totta vai tarua? Ehkä parempi kysymys olisi se, ovatko ne totta vai jotain epätotta? Uskallan nimittäin väittää, että Sadut – samoin kuin ehkä tarutkin – voivat joskus olla mitä suurimmassa määrin totta.

Etenkin klassikkosatuihin nimittäin usein sisältyy jokin syvä opetus. Ne voivat kertoa todellisuudesta ja siitä, miten maailma toimii erittäin havainnollisesti ja mieleen jäävällä tavalla. Tässä mielessä ne ovatkin hyvin syvässä mielessä totta. Niiden totuusarvo saattaa olla jopa suurempi kuin esimerkiksi historiallisten tapahtumien, tieteen tulosten jne.

Nimittäin toisin kuin sadut esimerkiksi historialliset tapahtumat ovat usein totta yhdessä hetkessä aikajatkumolla. Tieteen tulokset taas ovat monesti jatkuvasti päivittyviä ja muuttuviakin. Siten yksittäisillä historiallisilla tapahtumilla tai tieteen tuloksilla ei välttämättä ole samanlaista universaalia ja ajatonta totuussisältöä kuin saduilla.

Pekka ja susi -kertomus hyvänä esimerkkinä totuudesta

Jos esimerkiksi tarkastellaan Pekka ja Susi -kertomusta, siihen kätkeytyvät totuusarvot ovat todennäköisesti olleet aina enemmän tai vähemmän ajankohtaisia nykyihmisen yli satatuhatta vuotta vanhassa historiassa.

Tarinan mukaanhan pienessä kylässä metsän keskellä asunut Pekka nimittäin tylsyyteensä harrasti muiden kyläläisten huiputtamista. Hän meni usein metsään leikkimään ja jossain vaiheessa ryntäsi sieltä juosten kylään ja huusi samalla "Susi tulee, susi tulee!"

Ensimmäisinä kertoina kyläläiset säikähtivät ja valmistautuivat karkottamaan tai tappamaan hyökkäävän suden. Aika nopeasti vitsi kuitenkin vanheni. Silti Pekka jatkoi kolttosiaan, kunnes eräänä päivänä susi sitten tulikin. Vaikka Pekka kuinka huusi apua, eivät kyläläiset auttaneet häntä, koska luulivat Pekan jälleen huiputtavan heitä. Pekan huiputtaminen maksoi siten hänelle lopulta hengen.

Tarinan syvemmän totuusarvon kannalta on oikeastaan aivan yhdentekevää se, onko Pekka ollut oikeasti olemassa jonain historiallisena hetkenä. Tarina nimittäin todennäköisesti ylittää niin ajan kuin kulttuurien rajat. Ihmiset nimittäin yleensä oppivat ainakin jossain vaiheessa sen opetuksen elämässä, että jatkuvasta huijaamisesta ja pahanteosta joutuu usein ennemmin tai myöhemmin tilille. Tämän vuoksi esimerkiksi kristinuskossa varoitetaan pahan tekemisen ja huijaamisen vaaroista. Samoin eri maissa maallinen valta usein huolehtii siitä, että huijaajat ja pahantekijät saavat rangaistuksensa.

Sadutkaan eivät aina ole totta - millään tasolla

Lopuksi on todettava, että toki satuihin, taruihin, fantasiaan, myytteihin, legendoihin, tieteisfiktioon jne. mahtuu paljon sellaista, jota ei voi millään mittarilla pitää totena. Aina esimerkiksi kirjailija ei onnistu välittämään pointtiaan hyvin tai ymmärrettävästi. Samoin joskus tarinan syvempi opetus taas pitää paikkansa ainoastaan kirjailijan (ehkä propagandan vääristämässä) mielessä – ei todellisuudessa.

Joskus taas tarinoiden, satujen jne. tarkoitus ei ole antaa kovin selkeää opetusta. Ennemmin ne voivat esimerkiksi kuvata ihmisyyttä ja elämän ilmiöitä osuvasta näkökulmasta. Onkin tärkeää huomata, että satujen, tarinoiden ja vaikkapa komedian voima liittyy siihen, että ne parhaimmillaan onnistuvat puhumaan vaikeistakin teemoista ymmärrettävällä, tunteita koskettavalla ja viihdyttävällä tavalla. Siten esimerkiksi satujenkaan voimaa ei kannata aliarvioida.

Ps. Myös Raamatusta löytyy havainnollisia satuja ja opettavaisia kertomuksia, jotka selvästi ovat kestäneet aikaa.