Keskittyykö fitnessvalmennus liikaa fysiikkaan?

Yksipuolista valmennusta?

Fitnessvalmennuksella ja esimerkiksi lääketieteellä on se yhdistävä tekijä, että niissä on tärkeässä asemassa ihmisen fyysisen puolen tuntemus. Tosin näkökulma on hyvin erilainen: edellinen keskittyy esimerkiksi lihasmassan kasvattamiseen ja jälkimmäinen sairauksien hoitamiseen. Siitä huolimatta kummassakin olennaisessa osassa on ihmiskehon asiantuntemus.

Vaikka maailmassa on paljon hyviä lääkäreitä, monilla meistä on varmasti kokemus lääkärikäynneistä, joissa ei tullut potilaana kohdatuksi. Tämä on voinut johtua esimerkiksi lääkärin liian isosta työkuormituksesta, lyhyistä vastaanottoajoista tai sitten osaamattomuudesta. Myös kilpaurheiluvalmennuksessa yhtenä haasteena on perinteisesti ollut se, miten kohdata urheilija yksilönä ja persoonana ennemmin kuin jonkinlaisena koneena.

Mitä pidemmälle oma valmentajaurani etenee, sitä keskeisemmässä roolissa näen nimenomaan psyykkisen puolen ja ihmissuhdetaitojen merkityksen. Oikeastaan ilman niitä on mielestäni mahdotonta olla hyvä valmentaja. Kilpaurheilussa toki tähän haasteeseen on vähitellen herätty. Siitä hyvänä esimerkkinä on se, että nykyisin myös psyykkisessä valmennuksessa pystytään kouluttautumaan. Siltikin uskallan väittää tässä blogimerkinnässä, että paljon olisi vielä parantamisen varaa.

Tieteeseen perustuva valmennus

Seuraan aktiivisesti fitness- ja kehonrakennusskeneä ja siinä esiintyviä ilmiöitä. Etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana keskeiseksi tekijäksi on noussut tieteen tutkimustuloksiin perustuva valmennus. Yleensä tieteellisillä tutkimuksilla pyritään selvittämään mm. lihasmassan kasvatukseen tai rasvanpolttoon liittyviä kysymyksiä. Tutkimus saattaa esimerkiksi tarkastella, mikä on optimaalinen proteiinin määrä eri harjoitteluvaiheissa. Tällaista tietoa voidaan sitten valmennustyössä hyödyntää. Se auttaa välttämään pahimpia karikkoja ja joskus myös optimoimaan harjoittelua

Tieteen tuloksiin perustuva fitnessvalmennus on tehnyt paljon hyvää lajille. Ja mikä tärkeintä, se on tehnyt tässä lajissa kilpailemisesta paljon turvallisempaa ja terveellisempää. Esimerkiksi Suomessa tieteeseen pohjaavaan valmennukseen on panostettu. Muun muassa nykyinen valmentajakoulutus Suomen Fitnessurheilu ry:ssä esimerkiksi perustuu juuri tällaiseen lähestymistapaan.

Pelkkä tiede ei riitä

Tieteen marssiessa fitness- ja kehonrakennusmaailmaan on kuitenkin hyvä muistaa, että valmennus on paljon muutakin. Yhden olennaisen osan valmennustyötä voi nimittäin vain oppia käytännössä. Esimerkiksi salilla tehtävien liikkeiden optimoiminen asiakkaalle yksilöllisten tarpeiden mukaan edellyttää käytännön valmennuskokemusta salilla.

Vähintään yhtä tärkeässä roolissa käytännön valmennustyössä on myös sosiaaliset taidot sekä kyky ja halu ymmärtää keskenään hyvinkin erilaisia ihmisiä. Ihmisten elämäntilanteita tai hyvinkin erilaisia persoonallisuuksia ei voi yksinkertaisesti sivuuttaa valmennustyössä. Omasta koulutuksestani teologina ja työstäni luterilaisena pastorina on ollut tässä iso apu.

Käytännön osaamisen oppii käytännössä. Myös ihmisten ja heidän ongelmiensa kohtaamisessa on (elämän)kokemuksesta hyötyä. Pelkällä elämänkokemuksella ei kuitenkaan välttämättä saa optimaalista näkökulmaa ihmisten kohtaamiseen. Usein etenkin kilpaurheiluun liittyy myös erityisiä haasteita muun muassa elämän eri osa-alueiden tasapainottamiseksi. Myös näissä tieteellisestä työskentelystä on hyötyä. Juuri siihen pohjaa mm. psyykkinen valmennus, jonka merkitys on onneksi tiedostettu aiempaa paremmin.

Parantamisen varaa

Vaikka fitnessskene menee koko ajan parempaan suuntaan tässäkin, uskallan väittää, että tällä alueella olisi vieläkin kehitettävää. Karrikoidusti sanottuna joskus fokus saattaa olla niin vahvasti mm. treenaamisen, palautumisen ja ravitsemuksen yksityiskohdissa, että kokonaisvaltainen näkökulma ihmiseen unohtuu.

Tämä näkyy jo pelkästään siitä, miten globaalisti sosiaalisessa mediassa käsitellään fitnessteemoja. Some suorastaan pursuaa näihin yksittäisiin fyysisiin teemoihin keskittyviä vinkkejä. Joskus alan asiantuntijoita kuunnellessa tuleekin ajoittain olo, että valmennuksessa on karrikoidusti sanottuna jonkinlaisesta ihmisiin liittyvästä insinööritieteestä, jossa ihmistä pyritään muokkaamaan tiettyyn suuntaan kuin mekaanista konetta. 

Valitettavan harvoin sosiaalisessa mediassa käsitellään esimerkiksi kilpailijan tai harrastajan henkistä hyvinvointia tai harjoittelun sovittamista elämän haasteellisiin tilanteisiin. Valitettavan harvoin käsitellään myöskään sitä, miten valmentaja voisi valmistautua kohtaamaan hyvinkin erilaisia asiakkaita hyvin erilaisine tarpeineen. 

Tämä on ongelmallista siksikin, että valmennettavien kohtaaminen ja auttaminen niin henkisellä kuin sosiaalisella tasolla on ajoittain paljon haasteellisempaa kuin varsinainen fysiikkaan liittyvä ohjaaminen.  Esimerkiksi iso osa valmennustyötä on ainakin minulla ollut se, että yritetään asiakkaan kanssa päästä yhdessä eroon edistymistä haittaavista virheellisistä uskomuksista. Tällaisen haasteen kohtaaminen edellyttää joskus erinomaisia sosiaalisia ja psykologisia taitoja valmentajalta.

Oma kysymykseni onkin se, miten saisimme mm. asiantuntijuudessa sekä sosiaalisessa mediassa esille vielä enemmän valmennukseen liittyviä sosiaalisia ja psyykkisiä haasteita sekä keinoja kohdata ne. Nähdäkseni kunnon valmennuksessa ei voida nimittäin missään tilanteessa ohittaa sitä, että jokainen urheilija tulisi kohdata ainutlaatuisena ja arvokkaana yksilönä, joka voi joskus olla myös hyvin kompleksinen tai toisin sanottuna psyykeeltään monikerroksinen. 

Samoin lisää huomiota voisi kiinnittää myös siihen, miten myös valmentajan tulisi olla valmis panostamaan persoonansa ja itsetutemuksensa kehittämiseen sekä olla valmis myös rakentavalla tavalla käsittelemään omia haasteitaan.