Kehonrakennus on määriteltävä uudelleen

Mitä on kehonrakennus?

Jokin aika sitten satuin katsomaan uudelleen Ylen sivuilla olleen videoklipin (MOT), joka käsitteli globaalisti ja myös Suomessa tapahtunutta fitness- ja kehonrakennusliittojen erkaantumista toisistaan. Vyyhdin taustalla oli ennen kaikkea doping-testaus. Olen itsekin asiaa käsitellyt laajemmin aiemmin täällä ja mm. Fitnessurheilija-lehdessä.

Menemättä syvemmälle kyseiseen liittoeroon, haluan nostaa YLE:n jutusta etenkin Matti Halosen mielestäni sivulauseessa esittämän hyvän ja jopa filosofisen kysymyksen: "Mitä on kehonrakennus?" Tuolloin oli nimittäin selvää, että ainakin doping-aineista testatussa Suomen fitnessurheilu ry:ssä kehonrakennus tuli väistämättä määriteltyä uudelleen verrattuna testaamattomaan Suomen kehonrakennusliitto ry:n (SKL).

Toisin sanoen ns. naturaalikehonrakennus tulisi olemaan väistämättä jotain muuta kuin useita vuosikymmeniä vallinnut käsitys kehonrakennuksesta, jossa myös mm. anaboliset steroidit ovat olleet keskeisessä roolissa. Tässä blogimerkinnässä haluankin paneutua syvemmin tuohon Halosen asettamaan mielenkiintoiseen ja filosofiseenkin kysymykseen eli "Mitä on kehonrakennus?"

Tarve uudelleenmäärittelylle

Sananmukaisesti kehonrakennus on kehon rakentamista – tavalla tai toisella. Jollekin kehonrakentaminen voi olla esimerkiksi kilpauintia ja sitä kautta kehittyvää hapenottokykyä ja yleistä suorituskykyä. Toiselle kehonrakentaminen voi olla vaikkapa voimistelussa tai tikanheitossa tarvittavien motoristen taitojen kehittämistä.

Yleisesti ottaen kehonrakennuksella viitataan kuitenkin nimenomaan urheilulajiin nimeltä kehonrakennus, jossa keskeistä on lihasmassan tavoitteellinen kasvattaminen sekä kilpasuoritukseen tarvittavat taidot sekä ominaisuudet (mm. vähärasvainen tila, poseeraaminen, stailaus ja esiintyminen). Urheilulajina kehonrakennus onkin oikeastaan yhdistelmä urheilua ja taidetta, joista jälkimmäisen merkitys korostuu etenkin erilaisissa ja usein itse valittuun musiikkiin sovitetuissa vapaaohjelmissa.

Aiemmin kehonrakennus oli läheisemmässä suhteessa muihin voimailuilulajeihin, mutta se erkaantui selkeästi omaksi lajikseen vähitellen 1900-luvulla saavuttaen suuren suosion etenkin kyseisen vuosisadan jälkipuoliskolla. 2000-luvulla kehonrakennus on jatkanut laajenemistaan lajina ja siihen voidaan katsoa kuuluvaksi myös erilaiset fitnesslajit (mm. Bikini Fitness, Men's Physique ja Artistic Fitness). Lajikirjo laajenee edelleen ja lajia voisikin kutsua nykyään yleistermillä fitness- ja kehonrakennuslajit.

Kaikissa kehonrakennus- ja fitnesslajeissa keskeistä on kuitenkin mm. lihasmassan sekä laajemmin tarkasteltuna fysiikan kehittäminen lajille sopivalla tavalla sekä myös esimerkiksi poseerausta sisältävät laji- ja esiintymissuoritukset. Tosin uutena lajina on tullut Fitness Challenge, jossa tähtäinpisteenä on fysiikan arvioimisen sijaan suorituskyky. Siten esimerkiksi fitness ja kehonrakennuslajit ovatkin nykyisin hyvin monimuotoinen ja -ulotteinen urheilulaji – näin ainakin omassa kansainvälisessä federaatiossani eli IFBB:ssä (International Fitness and Bodybuilding Federation).

Jos kuitenkin puhutaan kehorakennuksesta hyvin rajatussa ja perinteisemmässä mielessä, voisi siihen laskea kuuluvaksi sellaiset IFBB:n lajit kuin Bodybuilding, Classic Bodybuilding ja Classic Physique, jossa tavoitellaan maksimaalisen lihasmassan ja kireyden sijaan enemmän esteettistä ulkomuotoa ja ilmaisua mm. vapaaohjelmassa. Viimeisimmän lajin kohdalla voikin nähdä jonkin verran yritystä palata 1970-luvun eräänlaisen kultakauden juurille juuri esteettisyyden suhteen.

Etenkin näissä lajeissa tärkeäksi tulee se, miten määritellä kyseiset lajit ja niissä tavoiteltavat asiat. Tarve jonkinlaiselle uudelleenmäärittelylle nousee ennen siitä tosiasiasta, että etenkin viime vuosina kehonrakennuslajit ovat lähteneet hieman eri linjalle eri liitoissa doping-testauksen suhteen, kuten jo totesin.

On myös hyvä huomioida, että esimerkiksi IFBB sekä Suomen fitnessurheilu ry (SFU) ovat World Anti Doping Agency:n (WADA) ja Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen SUEK ry:n (SUEK) alaisia organisaatioita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että niissä fitness- ja kehonrakennusurheilijoita testataan aivan samalla tavalla kuin muitakin urheilijoita. Vastaavaa amatööriurheilun järjestelmää ei ole muissa liitoissa. Monissa kehonrakennusliitoissa urheilijoita ei testata lainkaan, mikä näkyy lavalla mm. lihasmassaltaan selkeästi isompina kilpailijoina.

Tarve parantaa

Puhtaaksi urheilulajiksi IFBB:n ja SFU:n järjestämissä kilpailuissa on ihanteista ja pyrkimyksistä huolimatta vielä matkaa. Esimerkiksi SFU:ssa on kärähtänyt niin paljon urheilijoita kielletyistä aineista viime vuosina, että laji erottuu tilastoissa selvästi muista Suomessa testatuista lajeista. Toisaalta fitnessurheilijoita testataan paljon verrattuna moniin muihin urheilulajeihin.

Yksi syy lukuisiin kärähdyksiin lienee myös siinä, että kielletyistä aineista saa fitnesslajeissa paljon enemmän konkreettista hyötyä kilpasuoritukselle kuin monissa muissa urheilulajeissa. Kaikella on kuitenkin hintansa. Kärähtämisestä seuraavien taloudellisten ja maineen tahraantumiseen liittyvien haittojen lisäksi doping-aineiden käytössä on myös valtavat terveydelliset riskit, jotka todennäköisesti kostautuvat ajan kanssa tavalla tai toisella (ks. aiheesta lisää esim. dopinglinkki).

Fitnessurheilu onkin Suomessa edelleen vahvassa muutosprosessissa. Osin siinä vaikuttaa edelleen vahva aineiden käytön kulttuuri ja toisaalta se selkeästi muuttuu vuosi vuodelta yhä terveempään ja puhtaampaan suuntaan. Ainakin halu SFU:n sisällä on kova tehdä fitnessurheilusta puhtauden osalta laji muiden lajien joukossa – siitä kertovat mm. valmentajille järjestettävät koulutukset ja kohonneet sakkosummat kärähtäneille.

Valitettavasti aivan samaa ei voi sanoa kattojärjestöstä IFBB:stä. Etenkin jokainen suomalainen ja puhdas mieskilpailija huomaa kansainvälisillä lavoilla, että maasta ja kilpailusta riippumatta muiden maiden edustajat ovat keskimäärin arvioiden noin 10–20 kiloa painavampia lavakunnossa ja yhtä kireänä etenkin kehonrakennuslajeissa.

Tätä eroa ei voi selittää vain geeniperimällä tai valmennuksen laadulla – etenkin, kun ottaa huomioon, että Suomi kulkee niin valmennus- kuin tiederintamalla monia muita maita edellä.

Massiivisesta doping-ongelmasta kertoo sekin, että toisin kuin kotimaan kisoissa ei kansainvälisissä kisoissa juuri testata urheilijoita tai välttämättä edes edellytetä puhtaaseen urheiluun sitoutumista. Jos doping-aineiden käyttöä ei valvota tai testata, on selvää, että se käytännössä tarkoittaa niiden sallimista.

IFBB saikin pari vuotta sitten WADA:lta vahvan ukaasin liian vähäisestä toiminnasta antidoping-työssä. Sen seurauksena IFBB näyttää etenkin arvokilpailuissa hieman ryhdistäytyneen testauksen suhteen, mikä onkin johtanut lukuisiin käryihin parin viime vuoden aikana. Matkaa kuitenkin esimerkiksi SFU:n ja SUEK:n toimintaan on edelleen.

Yhtenä haasteena kansainvälisesti onkin mm. testauksen hinta. Fitness- ja kehonrakennus on edelleen kilpailumuodossa marginaalinen ja pieni laji monessa maassa, eikä testaukselle ole samanlaisia taloudellisia edellytyksiä kuin Suomessa, jossa SUEK:n ja Suomen Olympiakomitean alaisen SFU:n ei itse tarvitse maksaa testausta.

Miten uudelleen määritellä kehonrakennus?

Doping-aineiden käyttökulttuurista irti pääseminen ei ole ainoa haaste, joka on fitnesslajeilla edessään. Useat lajista kiinnostuneet ihmiset ovat tottuneet nimittäin etenkin miesten lajeissa ihailemaan sellaista fysiikkaa, jota ei voi saavuttaa kuin äärimmäisen poikkeuksellisella geeniperimällä ja kielletyillä aineilla.

Tosin etenkin Yhdysvalloissa viimeisen vuosikymmenen aikana on keskusteltu paljon siitä, mennäänkö miesten lajeissa jo ns. ainepuolellakin liialliseen äärimmäisyyteen lihasmassan suhteen. Kysymys on herännyt ensinnäkin siitä, että isoimpien mieskilpailijoiden fysiikat ovat niin massiivisia, että estetiikka uhkaa hukkua puhtaan massan alle. Esteettisyyttä onkin yritetty palauttaa mm. edellä mainitun Classic Physique -lajin muodossa.

Toinen syy kriittisempään suhtautumiseen Yhdysvalloissa on myös siinä, että noin 40-vuotiaita korkean tason mies- ja naisurheilijoita on viime vuosina kuollut siellä todella monia terveysongelmien takia. On selvää, että massiiviset annokset mm. anabolisia tuovat myös massiivisia terveysriskejä.

Kolmantena syynä kriittisyyteen voitaisiin myös pitää sitä, että aiempaa enemmän tieteeseen pohjautuva naturaalikehonrakennus on myös saavuttanut suosiota niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa mm. sellaisten YouTube-tähtien myötä kuin Jeff Nippard. Naturaalin kehonrakennuksen kohonneesta arvostuksesta kertonee sekin, että SFU:n ja IFBB:n lisäksi maailmassa on muitakin fitness- ja kehonrakennusliittoja, jotka pyrkivät puhtaaseen urheiluun ja terveemmän näköiseen fysiikkaan.

Tieteeseen ja puhtaaseen urheiluun pohjautuva kehonrakennus on ollut myös Suomessa suosiossa. Omassa kotimaassani on ymmärretty se, että puhtaastikin urheillen voi saavuttaa hyvin lihaksikkaan ja esteettisen fysiikan. Toki se vaatii mm. ammattitaitoista valmennusta, hyviä rutiineja, aikaa ja työtä etenkin, jos ei omaa harvinaisen hyvää geeniperimää lajin kannalta.

Nähdäkseni kehonrakennus tulisikin määritellä myös ns. isoimmissa miesten lajeissa uudelleen nimenomaan puhtaan urheilun pohjalta. Mielestäni kaikkein parhaimman näköisissä fysiikoissa ei ole jälkiä doping-aineiden käytöstä ja keho on sopivalla tavalla lihaksikas ja rasvaton. Puhtaasti rakennetussa fysiikassa esimerkiksi ei näy doping-aineiden aiheuttamia iho-ongelmia ja gynekomastiaa.

Puhtaasti rakennettu fysiikka on myös siinä mielessä esteettinen, että se vastaa paremmin valtavirran käsitystä esteettisyydestä. Vaikka ns. massamonstereille on toki olemassa oma fanikuntansa, uskallan väittää, että hieman pienempi lihasmassa näyttää esteettisemmältä lajin ulkopuolisen ihmisen silmään. Tutkimusten mukaan esimerkiksi naiset suosivat miehissä ulkomuodoltaan sopivasti lihaksikkaita miehiä – ääripäät sen sijaan lihasmassan suhteen kiinnostaa seksuaalisessa mielessä pienempää osaa naisia.

Ilman doping-aineita rakennettu fysiikka on usein myös urheilullisempi. Evoluution näkökulmasta nimittäin liiallinen lihasmassa on eräänlainen arkea haittaava luksustuote. Tästä syystä isoimmat kehonrakentajat eivät juuri juokse ainakaan pitkiä matkoja. Itse asiassa jopa pienet arkiset asiat saattavat muodostua hankaliksi, kuten kaksinkertainen Classic Physique, Mr. Olympia -voittaja Breon Ansley kertoi vuoden 2017 Nordic Fitness Expo:ssa.

Evoluution näkökulmasta toimintakyky onkin ensisijainen fyysisen kunnon mittari ja siksi tietynlaisena optimaalisena ihanteena voi siitäkin näkökulmasta pitää kehoa, jossa on sopiva yhdistelmä lihaksia, aerobista ja anaerobista kestävyyttä sekä nopeutta. Puhtaasti urheillen tällaisen fysiikan saavuttaminen on helpompaa kuin äärimmäistä lihasmassaa tavoittelevassa ns. aineurheilussa.

Nähdäkseni Suomessa onkin viime vuosina ollut ilahduttavalla tavalla monta hyvää ja terveen näköistä kilpailijaa miesten isoimmissa lajeissa kilpalavoilla. Mielestäni heidän fysiikkansa on hyvä tavoite ja mittari uudelle kehonrakennusihanteelle. Toivon tällaisen trendin valtaavan yhä enemmän alaa kansainvälisten kilpalavojen lisäksi myös nuorten suomalaisten kehonrakennusharrastajien parissa – etenkin aikana, jolloin aivan liian moni nuori mies ja jopa teini sortuu huonojen neuvojen ja some-esimerkkien myötä ns. pimeälle puolelle.

Loppusanat

Toki pelkällä keskittymisellä perusasioihin eli uneen, lepoon, laadukkaaseen harjoitteluun sekä hyvään ravintoon panostamalla tie lihaksikkaaseen ja kilpailukykyiseen kehoon vie aikaa. Mielestäni tämä on kuitenkin hyvä asia.

Vanhan sanonnan mukaan se, "mikä laulaen tulee, viheltäen menee". Toisin sanoen ison lihasmassan voi saavuttaa aineilla ja poikkeuksellisen hyvällä geeniperimällä – vaikka treeni, syöminen ja palautuminen olisi vähän sinne päin. On kuitenkin hyvä kysyä, voidaanko tällöin puhua urheilusta tai kehonrakennuksesta. Omasta mielestäni silloin ollaan lähellä myös huumeiden käyttöön verrattavaa addiktiivista käyttäytymistä sekä kehon konkreettista tuhoamista. Miten tällaisella linjalla voisi kestävästi jatkaa kilpaurheilua tai harrastamista esim. 60–70 vuotta tai pidempään? Entä voiko tällaisten kuurien jälkeen rehellisesti katsoa peiliin ja sanoa, että se on kovan työn tulosta? 

Toki samaan hengen vetoon on todettava, että toki on paljon niitäkin urheilijoita, jotka käyttävät esimerkiksi anabolisia aineita, mutta osaavat  samalla treenata, palautua ja syödä fiksusti. En siis tahdo väheksyä kenenkään panosta tai omia valintoja, vaan ennemmin hieman provosoida pohtimaan, mikä on mielekäs tapa harrastaa lajia. On myös todettava, että arvostan myös monia ns. käyttäviä skenen ihmisiä silloin, jos he eivät kisaa naturaaleille tarkotetuissa kilpailuissa. Etenkin haluan nostaa esiin yhdysvaltalaisen tohtori Mike Israetelin, jolta olen oppinut paljon ja joka aineita käyttävänä puhuu usein niiden käyttöä vastaan hyvin argumentein.

Joka tapauksessa naturaalikehonrakennus vaatii mm. vuosien työtä, erittäin hyviä rutiineja, sopivaa elämän tasapainoa sekä asiantuntevaa valmennusta. Tämä taas opettaa lajin harrastajalle pitkäjänteisyyttä ja mm. kärsivällisyyden hyvettä. Esimerkiksi itse valmentajana pyrin opettamaan urheilijoille, että kehon rakentaminen on parhaimmillaan muutakin kuin vain esteettisen fysiikan tai kilpailumenestyksen tavoittelemista. Optimaalisimmillaan se on myös monipuolista kehittymistä entistä paremmaksi ihmiseksi – mukaan lukien myös henkiset kyvyt ja vahvuus, joita voi hyödyntää myös muussa arkielämässä.

Tuollaisen vuosien tai vuosikymmeniä kestäneen prosessin jälkeen ja sen keskellä onkin syytä katsoa itseään kiitollisin mielin peilistä ja todeta, kuinka rikasta ja hyvää elämää onkaan saanut elää.

Kirjoittaja eli Jussi Koivisto on fitnessvalmentaja, tuomari ja kilpailija SFU:ssa ja IFBB:ssä (sekä koulutukseltaan myös mm. teologian tohtori ja seksuaalineuvoja; ja toiselta ammatiltaan ihmisten auttamisesta nauttiva kappalainen)

Instagramista löydät minut osoitteesta @fitsisu