Gladiaattoriteologiaa, osa II

Julkaisin aikoinaan ensimmäisen osan Kotimaa-lehden blogissa. Huomaan kuitenkin ajatusteni monipuolistuneen tässä välissä, joten tämä olkoon jatko-osa aiemmin aloittamalleni.

Jalostaako kärsimys?

Olen nyt jo toiminut monta vuotta kappalaisen viran ohella fitnessvalmentajana ennen kaikkea kilpailijoille. Olenkin tullut tunnetuksi fitnesspastorina niin fitnessskenessä kuin kirkossakin. Päätyminen tällaisiin ammatteihin on pitkän polun ja myös pohdinnan tulos. Tällä hetkellä koen molemmat ammatit erittäin mielekkäinä, antoisina ja monipuolisina. Ne ovat ikään kuin hitsautuneet elämäntavakseni, vaikka toki paljon elämää on niiden ulkopuolellakin.

Pitkän prosessin aikana olen myös jatkuvasti pohtinut näiden asioiden yhdistymistä omassa elämässäni jonkinlaiseksi elämänfilosofiaksi. Sellaisen koen myös löytäneeni. Nimittäin kristillisyyttä ja urheilua yhdistää moni asia. Ehkä niistä kaikkein hyödyllisin on kuitenkin ajatus vaikeuksien, kivun ja kärsimyksen kautta voittoon pääsemisestä.

Joku voisi toki kysyä, eikö voittoon tai vaikkapa taivaaseen voisi päästä ilman kärsimystäkin. Varmasti näinkin, mutta silloin jäisi samalla jotain arvokasta pois. Mielestäni kärsimys ja erilaiset vastoinkäymiset sopivassa määrin myös jalostavat meitä. Ainakin minulle elämän moninaiset pettymykset, vastoinkäymiset jne. ovat opettaneet monenlaisia hyveitä: kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, empatiakykyä, välittämistä, nöyryyttä jne. Ilman kärsimyksiä arvelisin olevani huonompi ihminen, vaikka toki edelleen on paljon parantamisen varaa ja monilla eri alueilla.

Toki asia ei ole aivan näin yksinkertainenkaan. On olemassa sellaista käsittämätöntä pahuutta ja kärsimystä, josta on erittäin vaikeaa löytää mitään myönteistä tai jalostavaa. Samoin voi myös aiheellisesti kysyä, onko minkäänlainen kärsimys hyvästä. Eikö kärsimys yleensä jätä ennen kaikkea haavoja ja arpia jälkeensä sekä vie aikaa ja energiaa pois rakentavimmilta asioilta?

Edellä mainittuja vasta-argumentteja ei ole kiistäminen ja ne ovat toki osatotuus. Varsinainen asian pihvi on kuitenkin se, että kärsimys tulee joka tapauksessa koskettamaan meitä – tavalla tai toisella. Kukaan meistä ei säily ilman haavoja, arpia, kamppailua tai vastoinkäymisiä. Toisin sanoen kärsimys on osa tämän maailman rakennetta – pidimmepä siitä tai emme.

Siksi kaikkein tärkein kysymys ei olekaan se, onko kärsimys itsessään hyödyllistä, vaan se, miten sen kanssa pärjäämme. Miten toimimme, kun kärsimys iskee joskus kuin salama kirkkaalta taivaalta tai sitten, kun se kuluttaa meitä tasaiseen tahtiin?

Miten pärjätä kärsimyksen kanssa?

 Tässä kohtaa tullaan ammattieni äärelle. Kummassakin ammatissa pyrin mm. opastamaan ja auttamaan ihmisiä siten, että he pystyisivät paremmin kohtaamaan raadollisen maailman.

Pastorina tuon esille usein sitä saarnoissani, puheissani, opetuksessani, kirjoituksissani jne., että koskaan tilanne ei ole niin toivoton, etteikö jotain toivoa olisi. Kirkon ja kristillisen sanoman poikkeuksellisuus verrattuna muuhun yhteiskuntaan on siinä, että se voi antaa toivoa silloinkin, kun sitä ei enää inhimillisesti katsoen ole.

Kristilliseen toivoon kuuluu olennaisena se, että ihminen voi aina aloittaa uudelleen aiempaa vahvempana, viisaampana ja parempana ihmisenä. Niin suurta syntistä tai pahantekijää ei olekaan, jottei heidänkään paranemisestaan sisäisesti ja sydämeltään olisi olemassa jonkinlaista toivoa. Kristillinen toivo antaa myös lohdullisen näkökulman rajan tuolle puolen: siellä kristitty voi toivoa kohtaavansa armollisen ja rakastavan Jumalan, vaikka kaikki muu elämästä olisi riisuttu pois. Lisäksi kristillisessä toivossa on voimaa jo tässä ajassa. Sen tuoma optimismi ja rohkeus voivat auttaa monenlaisten vastoinkäymisten voittamisessa – ja vielä siten, että oma moraalinen kompassi pysyy kunnossa.

Fitnessvalmentajana taas elämään kuuluvien monenlaisten haasteiden ja kärsimysten edessä näen erittäin tärkeänä hyvän fyysisen toimintakyvyn ylläpidon. Fitnessurheilussa pyritään esteettisten ja kilpailullisten päämäärien saavuttamiseksi optimoimaan uni, palautuminen, ravinto ja laadukas harjoittelu. Ikään kuin sivutuotteena tämä usein merkitsee myös parempaa kokonaisterveyttä, toimintakykyä sekä mm. voimatasoa.

Fitnessin ja toki monien muiden urheilulajien tuoma parempi terveys ja toimintakyky antavat aivan eri lähtökohdat kohdata elämän eri haasteita ja vastoinkäymisiä. Kun terveys ja toimintakyky on kunnossa, ei pienet vastoinkäymiset juurikaan vaivaa millään tasolla. Samoin esimerkiksi fitnessin kautta lisääntynyt lihasmassa ja voima viljelevät fyysisen toimintakyvyn ja terveyden lisäksi myös psyykkistä vahvuutta. Mieli ja keho ovat todellakin läheisessä yhteydessä toinen toisiinsa. Mentaalinen vahvuus, kyky sietää kipua, kärsivällisyys, rutinoitunut ja terveellinen elämä on avain monen vastoinkäymisen voittamiseen.

Aihetta voisi jatkaa monellakin tasolla jopa tylsyyteen saakka. Voisin kuitenkin summata tämän päivän ajatukseni siten, että uskon vahvasti siihen, että voimme jalostaa itsemme oman elämämme gladiaattoreiksi hengellisin, psyykkisin ja fyysisin harjoittein ja rituaalein.

Vaikka ymmärrän, että seuraava sitaatti kiteyttää vain yhden metodin ja ulottuvuuden kärsimyksen kohtaamiseen, mielestäni se tuo erittäin tuoreen ja ajatuksia herättävän näkökulman kärsimykseen. Annetaan siis stolaisen Senecan puhua noin 2000 vuoden takaa:

Miksi jumala vaivaa kaikkein parhaita ihmisiä sairauksilla, kuolemansurulla tai muilla vastoinkäymisillä? Siksi että armeijassakin kaikkein vahvimmat lähetetään vaarallisimpiin paikkoihin. Kenraali lähettää valikoiduimmat erikoisjoukot tekemään vihollisleiriin yöllisen yllätysiskun, tiedustelemaan tien tai ajamaan vihollisen joukot ulos turvastaan. Kukaan noista, jotka lähtevät suorittamaan tehtäväänsä, ei sano: "Kenraali teki minua kohtaan väärin", vaan: "Se oli kenraalilta oikea ratkaisu!"