Elämänjano

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa hieman henkilökohtaisemman blogimerkinnän. Ehkäpä joku lukija voi löytää samaistumiskohteen itselleen tästä. Olen nimittäin viime aikoina pohtinut paljon elämänjanoa. Miksi se näyttää olevan toisilla suuri ja toisilla lähes olematon tai ainakin taitavasti pinnan alle kätketty.

Suurimmalla osalla ihmisistä on varmasti jonkinlainen halu elää. Tämä tulee harvinaisen näkyväksi esimerkiksi kuoleman vaaran edessä. Harva jättää esimerkiksi väistämättä kovaa kohti tulevaa autoa, jollei satu pelosta jähmettymään. On toki niitäkin, jotka voivat olla niin synkässä masennuksen syövereissä, että he toivovat kuolemaa tai jopa sitä, että eivät olisi syntyneet lainkaan tai kuolleena, kuten Vanhasta testamentista tuttu Job kärsimyksen ja tuskan keskellä.

Jos kuitenkin jätetään edellä mainitut äärimmäiset tapaukset väliin, olen miettinyt sitä, miksi itselläni on edelleen niin voimakas elämänjano. Tuntuu siltä kuin edelleen lähes lapsenomaisella innolla suhtaudun moniin asioihin elämässä. Suunnaton elämänjanoni näyttäytyy siinä, että olen myös aina valmis kokeilemaan uusia asioita. Esimerkiksi huomenna menen kokeilemaan uutta tanssilajia.

Elämänjanoni onkin niin suuri, että olenkin joskus sanonut – ainakin melkein tosissani – eläväni mielelläni ainakin tuhat vuotta. En kuitenkaan siten kuin antiikin Kreikan myyttiset hahmot Tithonos ja Sibylla, jotka saavuttivat jumalten ansiosta poikkeuksellisen pitkän olemassaolon, mutta ilman nuoruutta. Toisin sanoen minulle tuhat vuotta tai edes pari sataa vuotta terveenä, vapaana ja nuorekkaana kuulostaisi houkuttelevalta – etenkin, jos silloinkin voisi vielä mm. bodata ja uida.

Vähintään tuhat vuotta elinaikaa mahdollistaisi myös maailman kunnollisen tutkimisen ja kuka tietää jopa planeettojen välisen matkailun. Lisäksi sen tuoma elämänkokemus ja kokemukset elämästä ylipäänsä olisivat todennäköisesti huikeita. Varmasti mukaan mahtuisi myös turhauttavia kokemuksia ajan ja elämän loputtomuudesta. Myös kuolonrauha ja omaan kuolemaan liittyvä myyttinen matka toivon mukaan Kristuksen luokse varmasti tuntuisi monesti houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Minun kaltaiseni elämänjanosta juopuneelle onkin mannaa kuulla se, kuinka maailmalla edistyy pitkäikäisyystutkimus. Ehkäpä lähitulevaisuudessa alamme nähdä yhä enemmän ensin 120-vuotiaita, sitten 150-vuotiaita ja lopulta ehkä jopa tuhatvuotiaita. Tällainen visio tarjoaakin mielenkiintoisen näkökulman tulevaisuuteen kaltaiselleni elämästä sen eri ulottuvuuksista hullaantuneelle.